Vienti

Keski-Suomen viennin nykytila

Keski-Suomen viennin nykytilan analyysiin oli mahdollista antaa kommentteja tällä sivustolla 16.8.2013 mennessä. Kommentteja tuli määräaikaan mennessä 16 kappaletta, kesken jääneitä vastauksia oli 71.

Vastaajista lähes kolme neljäsosaa (73 %) arvioi Keski-Suomen viennin tilan välttäväksi. Samalla kuitenkin yhtä moni vastaajista näkee viennin merkityksen erittäin tärkeänä Keski-Suomen tulevaisuuden kannalta.

Keski-Suomen viennin tila perustuu liikaa perinteisen teollisuuden varaan (esim. metsäteollisuus) ja liian vähän pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin. Viennin selkärankaa tulee laajentaa, uusia vientiyrityksiä saada aikaiseksi ja hakea vientiä uusilta markkinoilta. Matkailun lisäämisessä on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia (esim. Päijänteen alueen tehokkaampi markkinoiminen matkailukohteena) – matkailu olisi nähtävä vientinä! Alihankintasektoriin tulisi saada myös yhä enemmän oman maakunnan tuotteita. Paikallinen omistus on tärkeää, jotta verotulot jäävät tänne ja yritykseen ollaan todella sitoutuneita. Lisäksi pienten yritysten vientiponnisteluihin tarvitaan tukea ja lisää yhteistyötä.

Viennin lisäämisen lisäksi tarvitaan myös tuonnin vähentämistä. Jos esimerkiksi energiantuontia saadaan vähennettyä (esim. öljytuotteiden korvaaminen ja minimoiminen), vientituloja ei tarvita tasapainottamaan taloutta siinä määrin kuin nykyisin.