Kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuus

Keski-Suomen kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuuden nykytila

Keski-Suomen kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuuden nykytilan analyysiin oli mahdollista antaa kommentteja tällä sivustolla 16.8.2013 mennessä. Kommentteja tuli määräaikaan mennessä 26 kappaletta, kesken jääneitä vastauksia oli 159.

Kirjallisia kommentteja tuli yhteensä ja 20 ja palaute oli hyvää ja pääosin tekstin mukaista. Tiivistetysti voisi todeta, että lähes kaikkien vastaajien mielestä aluekehittäminen pitäisi olla alhaalta ylöspäin lähtevää, ketterää, nopeaa testausta sallivaa, kokeilevaa, epämuodollisempaa, virheitä sallivaa.

Monet vastaajat olivat samaa mieltä siitä, että strategioita on jo liikaa ja että olisi mentävä rullaavan strategian suuntaan. ”Rullaava strategia idea on loistava, miten se saadaan osaksi kunnallista päätöksentekoa ja johtamista?”. ”Mennään tuohon rullaavan strategian suuntaan ja kytketään siihen ennakointitoiminta ja skenaariot. Myös toimijoiden roolitusta tulisi selkeyttää ja yhteistyötä lisätä” ”Nyt tekeillä oleva Keski-Suomen strategia on selkeä ja puoltaa paikkaansa!”

Suurimpina ongelmina vastaajat pitivät strategioiden toteuttamista. ”Kehittämistoimenpiteiden käytäntöön saattaminen on haaste. Strategiatyössä vahvistettavat kehittämispainopisteen pitää viedä käytäntöön pienillä askeleilla, asia kerrallaan ja varmistaa, että näin tapahtuu”. ”Konkreettiset toimenpiteet tulee kohdentaa niille tahoille, jotka pystyvät tekemään asialle jotain” Muutamassa vastauksessa todettiin, että yritysmaailma ei piittaa julkishallinnon strategioista. Tavoitekuvauksia toki tarvitaan, mutta ne voivat olla melko lyhyitä.

Vastaajat kannustivat suurempaan riskinottoon varman päälle pelaamisen sijaan. ”Testauksen ja kokeilun kautta eteneminen ovat hyviä avauksia” ”Ei kaiken tarvitse olla täydellistä, ei elämäkään ole” ”Kokeilukulttuurista tulisi tehdä slogan koko Keski-Suomelle”

Hankkeilta halutaan jatkuvaa arviointia ja tuloksellisuutta. ”Loppukokoukset, joissa arvioidaan hankkeen tulokset ja miten ne viedään käytäntöön, ovat hankkeen tärkein osa. Vai jääkö hanke ilmaan näitä viimeisiä tärkeimpiä vaiheita. Näin ollen strategian suuntaan ei liikuta.

Suurin osa vastaajista(70%) koki, että nykytila on vain välttävä ja liki puolet vastaajista (48 %) piti kehittämistoiminnan vaikuttavuutta Keski-Suomen tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeänä.