Mitä ihmettä – SAAKO LUONNONSUOJELUALUEITA HAKATA ?

Kirjoittaja: luonnonvarayksikön päällikkö Auvo Hamarus Keski-Suomen ELY-keskus

 

Uutisvirrasta syöpyi mieleeni räikeä otsikko: ”Metsäkeskus suosittelee hakkaamaan metsää myös suojelualueilla.”   Jos sanon, että suojelualueita saa hakata, olen väärässä, ja jos taas sanon, että hakkuita ei saa tehdä, olen myös väärässä. Mistä oikein on kyse?

Luonnonsuojelualueiden hakkuita pitää aina tarkastella laajemmassa yhteydessä. Perustavoitteena on ylläpitää suojelualueen luontoarvoja. Useilla alueilla tämä tarkoittaa luonnonmukaista kehitystä, mutta tosiasia on, että huolella harkitut hakkuut voivat jopa kohentaa luontoarvoja, mistä taas hyötyvät sekä maanomistajat että luonto.  Hoitohakkuita on tehty viime vuosina pienessä mittakaavassa lähinnä valtionmailla.  Miksi tätä ei ole aiemmin laajasti oivallettu?  Nuoria hoitamattomia talousmetsiä ja jopa taimikoita löytyy varsinkin rantojensuojelualueilta.  Jossain määrin hoitohakkuutarpeita on myös lehtojen- tai harjujensuojelualueilla tai vaikkapa aikoinaan ojitetuilla soidensuojelualueilla.

Kaiken takana on raha, luonnonhoitokin on kallista. Tarvitaan uudenlaista asennetta, suojelualueiden joustavaa monikäyttöä, jossa pyritään paitsi hoitamaan suojeluarvoja myös ottamaan huomioon asiakkaiden, maanomistajien, aktiiviluonnonharrastajien kuin myös tavanluonnossavirkistäytyjien intressit.  Esimerkiksi soiden vesitalouden ennallistaminen sitä seuraavine hakkuutarpeineen tai vaikkapa rantojensuojelualueiden maisemametsänhoito tukisi paitsi monimuotoisuusarvoja, lajisuojelua ja maisemanhoidollisia tavoitteita myös matkailua ja virkistyskäyttöä, hakkuut jopa toisivat hoitokuluja kattavia puukauppatuloja. Vastapainona metsäympäristöjen monikäytön soisi ulottuvan entistä laajemmin myös tehometsätalouteen, vaikkapa kasvattamalla vaihtoehtoisten metsänkasvatusmenetelmien osuutta. Pitää muistaa, että kestävä kehitys koostuu tasapainoisesta suojelun sekä taloudellisten ja sosiaalisten intressien kokonaisuudesta.

EU:n biodiversiteettistrategian 2020 mukaan 15 prosenttia taantuneista elinympäristöistä ennallistetaan eli palautetaan takaisin luonnontilaan vuoteen 2020 mennessä. Strategian täytäntöönpano ei ole kuitenkaan edennyt toivotusti. Elinympäristöjen ennallistaminen ei edes tehokkuudestaan huolimatta yksin riitä kansainvälisten biodiversiteettitavoitteiden saavuttamiseksi. Rinnalle tarvitaan luonnonympäristöjen monipuolista hoitoa ja käyttöä, jossa samanaikaisesti otetaan huomioon sekä luontoarvot että taloudellinen tuotto. Vain näin voidaan kattaa korkeiden kustannusten ennallistamistoimien ammottavaa rahoitusvajetta.   Nykytilanteessa luonnonhoito on pikemminkin pahassa ristiriidassa taloudellisten intressien kanssa.

Kotomaamme Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuoden täpötäydessä kalenterissa on jopa uuden Hossan kansallispuiston perustaminen. Teko on piristysruiske myös alueen taloudelle, laskennallisesti yhden euron panostus suojeluun ja luontomatkailuun voi tuottaa jopa kuusi euroa taloudellisina hyötyinä. Myös yksityisillä kansalaisilla on mahdollisuus osallistua juhlintaan esittämällä alueitaan vapaaehtoiseen suojeluun Luontolahjani satavuotiaalle –kampanjassa.

Vanhojen luonnonsuojeluohjelmien varaukset alkavat olla suojeltuina ja Naturankin laineet ovat laantuneet. On aika kääntää katseet kohti uutta joustavaa luonnonsuojelua, jossa suojelualueet aktiivisesti hoidettuina oikeasti tukevat luontoarvojen säilymistä mutta myös harkitusti muuta monikäyttöä. Luonnon monikäytön suunnittelussa ja tavoitteiden yhteensovittamisessa olisi työsarkaa vaikkapa uudelle maakuntahallinnolle, jonne keskitetään jatkossa merkittävästi myös luonnonsuojeluosaamista. Jatkossa tätä asiantuntijaresurssia tulisikin mm. hyödyntää suojelualueiden hoidon ja ennallistamisen sekä luonnon virkistyskäytön suunnitteluun ja toteutukseen, jolloin hoitotyöt voitaisiin saada laajemminkin liikkeelle. Laajan työsaran alkuvaiheessa tarvitaan kaikkien osallistumista, erityisen tervetulleita yhteistyöhön ovat suojelualueiden maanomistajat.

Jätä kommentti