Minä tiedän, millaista täällä on – ja kerron sen kaikille!

Kirjoittaja: Tanja Tuulinen Keski-Suomen ELY-keskus

Pari vuotta sitten lapseni alkoivat olla sen ikäisiä, että katsoin sopivaksi kiinnittää jääkaapin oveen Luonto-Liiton kevätseurantalomakkeen. Seurasimme hiirenkorvien puhkeamista ja totesimme muurahaisten lähteneen liikkeelle. Noloa kyllä, lomake taisi jäädä lähettämättä, mutta onneksi moni muu sen lähetti, sinäkin vuonna. 60-luvulta asti kerätyt havainnot muodostavat jo laajan aineiston, jota voidaan käyttää apuna esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimisessa. Hiljattain lanseerattuun Talviseurantaan havainnot jätetään sähköisesti – tietokoneella tai älypuhelimella (mikä on toki mahdollista nykyisin myös Kevätseurannassa). Kokeilin ja sain testihavainnon helposti matkaan. Tällä hetkellä täällä: Täysi lumipeite. Hanki. Sinne se pääsi listalle! Teknologia on astunut avuksi ympäristön tilatietojen keruussa niin kuin monella muullakin elämänalueella.

Julkishallinto on ollut aktiivinen sovellusten kehittämisessä, sillä se todellakin tarvitsee kansalaisten apua ympäristön tilan seurannassa. Omat seurantaresurssit kutistuvat, ja satelliittiseurannankin tueksi tarvitaan edelleen ihmisten havaintoja.

Toisinaan mietityttää, miten kansalaiset saadaan näkemään se vaiva: kaivamaan puhelimen taskustaan ja raportoimaan jäätilanteesta, tutkimaan levätilannetta tai lataamaan tiedon jonkin lajin vilahtamisesta omassa pihassa. Taitaa onneksi olla niin, että monesta on mukava jättää oma jälki isompaan kokonaisuuteen: tuolla se minun merkintäni nyt näkyy kartalla! Ja arvioimmehan muiden iloksi myös ravintoloita ja leffoja. Meistä on myös hauskaa ilmoittaa some-kavereillemme sijaintimme ja tuntemattomillekin käynnistämme museossa tai lintutornissa. Aika monella on myös sääpäiväkirja jos toinenkin lipaston laatikossa. Oman ympäristön muutosten seuraaminen voi olla ihan palkitsevaa.

Jollei aikuisten panos riitä, voidaan yrittää saada mukaan koulut. Lähiympäristön tarkkailu ja tietojen ilmoittaminen isompaan kokonaisuuteen sopii hyvin uusiin opetussuunnitelmiin. Ne kannustavat kouluja olemaan entistä tiiviimmin tekemisissä ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja opettelemaan kestävää elämäntapaa. Koulujen systemaattista osallistumista ympäristön tilan seurantaan on kehitelty ainakin Suomen ympäristökeskuksen ja Rauman kaupungin yhteistyöprojektissa.

No entäs se tiedon laatu? Lienee selvää, että esimerkiksi pohjavesien tilan seuranta on jatkossakin asiantuntijoiden hommaa. Mutta työjakoa on mahdollista tehdä, kun tiedonkeruu suunnitellaan ja ohjeistetaan hyvin. Julkishallinnon roolina säilyy varmasti edelleen kaiken kaikkiaan pintaa syvemmän tiedon hankkiminen, datan tulkinta ja kokoaminen ja toisaalta sen saattaminen yhteiskunnallisen päätöksenteon rattaisiin. Tähän on muistettava varata resursseja.

Kansalaisten – niin lasten kuin aikuistenkin – osallistumisessa on tiedon saamisen rinnalla toinenkin tärkeä hyöty: Aktiivinen osallistuminen ympäristöön liittyvään toimintaan voi vaikuttaa myönteisesti ympäristötietoisuuteen laajemminkin. Oman rannan levätilanteen seuraaminen avaa silmiä järviekosysteemin toiminnalle ja mahdollisten pulmien yhteiskunnallisillekin kytkennöille. Lisäksi kiinnostus kaikkea ympäristöä koskevaa tietoa kohtaan saattaa kasvaa. Tietoahan kyllä on olemassa vaikka kuinka paljon, mutta sen hyödyntämistä ei juuri edistä sen ”kaataminen” epämotivoituneiden ihmisten niskaan. Pitää olla halu tietää.

Näillä näkymin tulevan maakuntaorganisaation tehtävänä on ympäristöä koskevan tiedon tuottaminen ja ympäristötietouden parantaminen. Miten kiinteästi nämä jatkossa kietoutuvatkaan yhteen ja miten tehtävä tulevaisuudessa muotoutuu? Entä nousevatko kansalaisten positiiviset ympäristöhavainnot Päijänteen matkailun kehittämisen tueksi? Voivatko kansalaisten kokoamat tiedot ympäristön tilasta jopa eri puolilla maapalloa jonain päivänä auttaa meitä kestävän kulutuksen ja tuotannon tiellä ja toisaalta suurten ympäristömuutosten seurannassa ja ennakoinnissa?

Jätä kommentti