Liito-oravalla vai ilman

Liito-orava

Kirjoittaja: Ylitarkastaja Auvo Hamarus
Keski-Suomen ELY-keskus

Taannoinen maastokäynti Jyväskylän ydinkeskustan Kirkkopuistoon liito-oravan elinpiirin kartoittamiseksi, tai juuri toteutunut vierailu keskustan Wanhalla hautausmaalla. Yhtä kaikki: seisoin kaadettavaksi määritellyn lehmuskujanteen juurella ja tähyilin rosoisia lehmuksen runkoja, josko niistä löytyisi pesäpaikoiksi soveltuvia koloja. Yleisöhavainnot olivat tosiaankin muokkaamassa käsitystäni liito-oravien sopeutumiskyvystä. Oliko liito-orava tosiaankin siirtymässä erämaiden takamailta kaupunkipuistoihin ”pullaoravaksi”?

Liito-oravan suojelustatus on EU:n alueella niin korkea kuin se voi olla. Kansallisesti uhanalaiseksi luokiteltu laji sisältyy EU:n luontodirektiivin liitteeseen IV (a), mikä tarkoittaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ehdotonta hävittämis- ja heikentämiskieltoa. Käytännössä liito-oravan löytyminen rakennustyömaalta keskeyttää työt, siirtää suunniteltuja moottoritielinjauksia ja muokkaa kaavoja uuteen järjestykseen, puhumattakaan metsänomistajia ihmetyttävistä maastotarkastuksista metsänhakkuutyömailla. Söpöstä ja pehmoisesta lastenkirjojen symbolista on hyvää vauhtia tulossa maanomistajien kauhu.

Tallatessani hautausmaan hyvin aurattuja käytäviä ja väistellessäni vastaan tulevia mietteliäitä ihmisiä piirtyy mieleeni keskitalvinen maastokäynti keskelle ei-mitään. Pitkä taivallus jämsäläisessä lumihangessa toi minut avohakkuualueeksi suunnitellun metsikön laidalle. Aluksi lumen peittämästä metsästä ei näyttänyt löytyvän mitään, mutta sitten katse kiinnittyi kuolleeseen koivunrunkoon ja rungosta paistaviin tikankoloihin. Samalla, kun silmät haravoivat puun juurelta mahdollisia merkkejä liito-oravasta (=jätöksistä), silmiini osui outo karvainen nyytti hangella: liito-oravan katkennut hännänpää. Mitään muita merkkejä paikalta ei löytynytkään. Jäin miettimään, mistä mahtoi olla kyse. Paluumatkalla raahustin hankien läpi tarkastamaan aiemmissa avohakkuissa liito-oravan vuoksi säästettyä pientä kuusimetsikköä, ja kuinka ollakaan, sieltä löytyi hangelta aivan tuoreita liito-oravan papanoita. Metsikössä oli kaksi liito-oravalle vietyä pönttöä; asuttu paikka hakkuista huolimatta!

Keski-Suomessa on kerätty aktiivisesti tietoa liito-oravan esiintymisestä jo yli 10 vuoden ajan. Havaintopaikkoja on rekisterissä jo yli 2000. Tämä on vielä vähän, jos lukua vertaa valtakunnallisen kannanarvion lukemaan; maakunnassa pitäisikin asustella liki 12 000 liito-oravanaarasta, ja koiraat vielä päälle. Kanta vaikuttaa olevan kattava eteläisessä ja keskisessä maakunnassa, harventuen länteen ja pohjoiseen päin mentäessä. Saarijärven korkeudelta länteen ja pohjoiseen liito-oravan kanta on harva ja aukkoinen. Jos taas verrataan vanhoja ja uusia esiintymätietoja, niin tilanne ei kuitenkaan vaikuta enää niin hyvältä: erämaapaikat näyttävän autioituvan ja taajamapisteet tihentyvän. Miksi?

Liito-orava on kaunis ja vaikuttava eläin, näin voivat sanoa kaikki, jotka ovat otuksen nähneet. Liito-oravan pehmeän pyöreä olemus, suuret silmät ja lepakkomiehen liito eivät jätä ketään kylmäksi. Tutkimustulokset kertovat siitä, että liito-oravan pitäisi tulla toimeen varsin vähällä: pesäpuun ympärille puuryhmä ja siitä pomppimispuut ulospäin muihin maisemiin. Miksi liito-orava sitten vähenee erämaista ja keskittyy taajamiin? Syitä voi olla monia. Yhtenäisten metsäalueiden pirstoutuminen talousmetsänhoidon seurauksena kasaa liito-oravat tietyille suppeille paikoille, joihin petoeläinten, näätien ja viirupöllöjen on hyvä keskittää saalistusreissunsa. Hännänpäitä löytynee yhä useammilta paikoilta. Taajamissa petoja ei ole, mutta ravintolehtipuita sitäkin enemmän. Liito-oravien uhkana olevat kissatkin ovat nykyisin pitkälti purkkiruokinnassa.

Talousmetsien hoidon hyvässä vauhdissa oleva vihertyminen saattaa avata jatkossa yhä parempia mahdollisuuksia rakentaa liito-oravaystävällisiä metsiköitä. Uutena ideana on noussut esille aukkohakkuualueiden laidoille sijoitettavien, pesäkolojen menetystä korvaavien pesäpönttöjen sijoittaminen, mikä avaisi työmahdollisuuksia vaikkapa nuorille. Ja vielä kun saataisiin nostettua sekametsien ja eri-ikäisrakenteisten metsien kasvatus niille kuuluvaan arvostukseensa.

Liito-orava on vuosien kuluessa säväyttänyt satoja maanomistajia. Eräskin metsänomistaja luopui hakkuuaikeistaan kohdattuaan liito-oravan silmästä silmään; liito-oravan rohkeus ja uteliaisuus todella kannatti. Maanomistajakin vaikutti tyytyväiseltä saatuaan metsästään hyvän korvauksen vapaaehtoisen metsiensuojeluohjelma METSOn kautta. Ja kuten monet metsänomistajat ovat vuosien varrella saaneet huomata, ei liito-oravaa tarvitse pelätä. Varsin pienillä uhrauksilla ja ennen kaikkea hakkuiden hyvätasoisella ennakkosuunnittelulla liito-orava saataisiin säilymään ehkä myös erämaissamme. Tämä vaatii metsänomistajilta vain halua säilyttää lajin vaatimat, usein varsin pienialaiset pesimä- ja ruokailupaikat liikkumisyhteyksineen.

Miten saisimme liito-oravasta metsänomistajille ylpeydenaiheen? Joko sinulla on oma liito-oravametsä? Tsemppiä kaupunkiliito-oraville, joille tulee aina olemaan puistoja ja viheralueita asutettaviksi, ja yhteisymmärrystä erämaihin, joissa liito-orava on niin helppo hävittää, mutta vaikea saada takaisin. Ehkä nyt, talousmyllerrysten paineessa olisi aika luoda kokonaan uusi virtaviivainen keskusteleva toimintamalli, joka toisi EU:n vaatiman turvan liito-oravalle, mutta joka samalla ymmärtäisi myös metsänomistajia. Ideakenttä on vapaa!

Ideoinnin pohjaksi kannattaa muuten poiketa Jyväskylän Vesilinnan Luontomuseossa, jossa on helmi-toukokuussa näytillä kiertävä näyttely liito-oravasta. Pääsin katsomaan näyttelyn ennen avajaisia tiskin alta; on niin kiva näyttely, että suosittelen kaikille! Ja muistutuksena, että Vesilinnan luontomuseoon on nykyisin vapaa pääsy.

Jätä kommentti