Kohti tulevaisuuden uusia työvoimakoulutuksia

Blogin teksti työstetty Keski-Suomen työvoimakoulutuksen suunnittelun asiantuntijatiimissä: Koulutussuunnittelija, asiantuntija Talvikki Tuimala, Keski-Suomen TE-toimisto, Palvelulinja 2, osaamisen kehittämispalvelut. Koulutusasiantuntijat Marianna Raivio ja Teija Taskinen, Keski-Suomen ELY-keskus, Työllisyys-, osaaminen- ja kulttuuriyksikkö

Keski-Suomessa 82,5 % opiskelijoista antaa työvoimakoulutuksesta hyvän tai erinomaisen yleisarvosanan järjestetyistä työvoimakoulutuksista, arvosana on hiukan maan keskiarvoa (82,2%) parempi (Opal-palautteiden kuukausiraportti 10/2017). Koulutusmallin kehittämistyö, jatkuva palautteen kerääminen, osaavat kouluttajat ja tiivis yhteistyö koulutuksen tilaajan ja tuottajan kesken näkyvät vaikuttavuuden paranemisessa.

Vuonna 2018 eteenpäin on edessä mm. isoja ammatillisen koulutuksen muutoksia 2. asteen ammatillisen koulutuksen reformin ja uusien Kasvupalvelukoulutuksiin valmistautumisen myötä. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alalla järjestettävä koulutus on jatkossa entistä työelämälähtöisempää ja yritysten tarpeisiin räätälöidympää.

Uudet työvoimakoulutukset ovat apuna työuralla

Aina eivät avoimet työpaikat ja työnhakijan osaaminen kohtaa. Työnhakijoiden osaamisen kehittäminen vastaamaan yrityksissä vaadittavan osaamisen tarpeita ja työmarkkinoiden kysyntää sekä yksilön urakehityksen tukeminen ovat tärkeimpiä TE-palveluiden tehtäviä.

Uudet työvoimakoulutukset ovat osaamisen kehittämisen käytännönläheinen apuväline. Se on maksutonta, työttömyysturvalla tuettua ja sen avulla voi hankkia osaamiseensa täydennys- ja päivityskoulutusta. Koulutukset räätälöidään ja niiden pituus vaihtelee. Tarjolla on jatkuvasti yhä työelämä- ja yritysläheisempää osaamista täydentävää koulutusta.

Uusissa koulutuksissa pyritään erilaisiin menetelmällisiin ja toteutuksellisiin innovaatioihin. Tärkeätä on verkostojen hyödyntäminen ja yhteistyö eri tahojen kanssa. Myös valtakunnallisia malleja pyritään kehittämään, silloin kun kyse on esim. sellaisten yritysten tarpeista, jotka toimivat laaja-alaisesti ja valtakunnallisesti. Läpileikkaavia teemoja ovat erilaiset kartoitukset, hakijoiden/opiskelijoiden soveltuvuus, heidän sparrauksensa (esim. yksilölliset opintopolut) ja vahva työssäoppimiseen panostaminen ja ohjaus kaikissa opintojen vaiheissa.

Uusia trendejä etukenossa

Ajankohtaisia koulutusaihioita ja -ideoita haetaan ja seurataan eri tavoin. Koulutusten ideoinnissa ovat mukana TE-hallinnon oma henkilöstö Keski-Suomen ELY-keskuksesta ja Keski-Suomen TE-toimistosta sekä usein erilaiset yhteistyökumppanit, esimerkiksi kouluttajaorganisaatiot ja muut sidosryhmät sekä alueen yritykset. Työmarkkinoiden tulevia muutoksia ja uusia tuulia haistelevia työvoimakoulutuksia ovat Keski-Suomessa toteuttaneet sekä ammatilliset oppilaitokset, korkeakoulut että monet yksityiset valtakunnalliset kouluttajat.

Koulutukset ovat parhaimmillaan osaamisen kehittämisessä silloin, kun ne ovat sopivan pituista, ja niissä keskitytään täydentämään ja päivittämään aiemmin hankittua osaamista. Keski-Suomessa työnhakijoille on ollut jo usean vuoden ajan tarjolla työelämän ja maailmanlaajuiset megatrendit huomioon ottavaa työvoimakoulutusta. Esim. alueen korkeakoulutettujen työttömyys ja yritysten tarpeet on otettu huomioon koulutuksen suunnittelussa.

Esimerkkejä uusista avauksista ja osallistujilta hyvän palautteen saaneista koulutuksista ovat mm. It-alan tiimiosaaja, Kyberturvallisuusalan täydennyskoulutus ja Big Data osaajaksi- koulutukset. Uusissa, vasta alkavissa tai suunnitteilla olevissa koulutuksissa mukana ovat esim. Hanke- ja projektiosaajan verkkokoulutus, Hyvinvointi- ja terveysteknologian kehittäjä, Pelillistäjä, Korkeakoulutettujen Osaamissalkku -kapasiteetti sekä Palvelumuotoilu ja Digitaalinen markkinointi -koulutukset. Koulutusten ideana on kouluttaa osaajia maailmanlaajuisiin megatrendeihin liittyviin aihealueisiin, joiden tarvetta ei välttämättä yrityksissä arjen työssä ole ehditty edes havaita tai osaajien tarpeeseen ei ole vielä osattu reagoida. Esimerkiksi erilaisen korkeakoulutaustan ja työhistorian omaaville henkilöille erilaiset räätälöidyt ”täsmäkoulutukset” tiettyihin aihealueisiin voivat olla juuri se tarvittava osaamistason nosto, jonka avulla työllistyminen onnistuu helpommin, koska tällainen moniosaaja tuottaa lisäarvoa myös yrityksille.

Paitsi tulevaisuuden innovatiivisia osaajia, työmarkkinat tarvitsevat monia muita käytännön ammattilaisia. Uuden työvoimakoulutuksen etuna on työelämälähtöisyys. Lähes kaikkiin koulutuksiin sisältyy työssäoppimista ja/tai erilaisia kehittämistehtäviä yrityksissä. Usein onnistunut työnantajan ja opiskelijan hyvin yhteen saattava työssäoppimisjakso takaa sen, että työssä oppija on hyvää vauhtia työllistymässä. Opiskelija pystyy näyttämään osaamisensa ja yrityksen on mahdollista löytää työnantajalle ilmaisen työssäoppimisjakson aikana uusia hyviä osaajia yritykseen. Oppiminen varmistetaan teorian ja käytännön vuorottelulla yhdistettynä monenlaisiin opetusmenetelmiin ja -teknologiaan. Esimerkiksi verkko-opetus on ollut mukana alueen työvoimakoulutuksissa jo pitkään, mutta myös muunlaiset uudet opetusmuodot otetaan työvoimakoulutuksissa huomioon.

Osaajia työelämän moniin tarpeisiin RekryKoulutuksilla

Keski-Suomessa talouden kasvu on ollut nopeampaa kuin keskimäärin Suomessa ja talousennusteet povaavat kasvun jatkuvan (Keski-Suomen Aikajana 4/2016). Se näkyy myös yritysten kanssa yhteistyössä toteutettavien työvoimakoulutusten, esimerkiksi RekryKoulutusten määrän ja kysynnän kasvuna. RekryKoulutuksessa työnantajat osallistuvat koulutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja opiskelijavalintaan. Kustannukset yrityksille jäävät pieneksi saatuun hyötyyn nähden, myös byrokratia ja paperityöt on karsittu minimiin.

Lisätietoa: TE-palvelut.fi/koulutushaku.

Jätä kommentti