Kurkistuksia naapuriin, osa 2: Demokratia tule(vaisuude)ssa

Kirjoittaja: Koulutusasiantuntija Lea Goyal, Keski-Suomen Ely-keskus

Mitä on 2000-luvun demokratia? Muodostavatko modernissa maailmassa demokratia, kansallinen itsemääräämisoikeus ja globalisaatio paradoksin, joista vain kaksi voi toteutua yhtä aikaa (Dani Rodrik). Tähän kirjoitukseen olen poiminut rinnakkain sekä Ruotsissa että Suomessa käytävää tulevaisuuskeskustelua demokratiasta. Lähteenä ruotsalaisesta keskustelusta ovat olleet Institutet för Framtidsstudier  julkaisut ja videot sekä suomalaisesta keskustelusta Sitran ja Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisut.

Onko äänestyksen perusta enää pitävä, kysyy Ludvig Beckman. Äänestämällähän on tarkoitus vaikuttaa päätöksenteko-organisaation kokoonpanoon, joka sitten pyrkii edistämään kollektiivista hyvää. Mutta onko tässä pirstaloituvassa todellisuudessa sellaista yhteistä hyvää, johon poliittiset organisaatiot voivat vaikuttaa? Jatkoksi nousee kysymys siitä, voidaanko kaikista asioista päättää demokraattisesti? Otetaanko päätöksenteossa riittävästi huomioon tulevaisuus ja tulevien sukupolvien tarpeet? Lisäksi globaalien ongelmien, kuten ympäristökysymysten kohdalla, herää epäily, ovatko kansallisella pohjalla valitut demokraattiset organisaatiot edes oikeita tahoja tekemään päätöksiä vai pitäisikö valta antaa ylikansalliselle organisaatiolle. Ongelma ei ole kuitenkaan tällä ratkaistu, koska yhteisten ylikansallisten demokraattisten päätöksentekoelinten lisäksi maailmassa on vahvoja muita vaikuttajia ja valtakeskittymiä. Minkä verran demokraattisilla päätöksentekoelimillä todellisuudessa on valtaa ja vaikutusvaltaa? (Ludvig Beckman)

Suomalaisessa keskustelussa kysytään, onko politiikka kaventunut lupauksiksi työpaikoista ja talouskasvusta samaan aikaan kun globalisaatio, digitalisaatio ja ekologinen kriisi kyseenalaistavat näiden tavoitteiden oikeutuksen. Maailmanlaajuiset ongelmat ovat läsnä arjessa. Kansalaisia huolestuttavat asiat, joihin vaikuttaminen edellyttäisi visioita ja pitkän aikavälin toimia. Lyhyen aikavälin poliittisten palkintojen tavoittelu ei sovi tähän asetelmaan. (Elina Kiiski Kataja)

Kansalaisten kiinnostuksen herpaantumista politiikkaa kohtaan on selitetty sillä, että ”Governing for people” on korostunut “Governing by people” kustannuksella. Joukkopuolueet ovat syntyneet helposti tunnistettavien sosiaalisten luokkien yhteiskunnassa. Tässä asetelmassa edustuksellisen demokratian kautta valittujen päättäjien tehtävänä on löytää kohtuullinen tasapaino erilaisten intressien kesken. Kun tällaisia luokkia ei enää selkeästi ole, kaikki puolueet pyrkivät kalastelemaan kaikkien ääniä. Populismi on saanut muotoja, jossa puhutaan ”kansan nimissä” ilman, että kansa on osallistunut mitenkään sisällön muodostumiseen. 2000-luvun demokratia vaatii siis kansalaisten syvempää ja laajempaa osallistumista päätöksenteon prosesseihin, joka taas edellyttää tämän mahdollistavaa toisenlaista poliittista johtajuutta. (Elina Kiiski Kataja / Peter Mair, Graham Smith)

Monimutkaistuvassa maailmassa on vaarana, että kansalaiset joutuvat äänestämään ilman, että asiasta on saatu monipuolista tietoa. Tämä asia on nostettu esiin mm. Brexit-äänestystä analysoitaessa. Tiedonvälitys, erityisesti sosiaalinen media, johtaa helposti samalla tavalla ajattelevien keskinäiseen keskusteluun, kun todellisuudessa ratkaisun pohjaksi tarvitaan erilaisten näkemysten ja arvostusten ymmärtämistä. Päätöksen vaikutuksia tulisi arvioida eri tilanteessa olevien kansalaisten kannalta. Niinpä osallistavan demokratian innovaatioina on tuotu esiin eri ihmisryhmistä sattumanvaraisesti valittavien edustajien muodostamat kansalaiskokoonpanot (Citizens’ Assembly). Tämä ryhmä työskentelee yhdessä usein päivien jaksoja useiden viikkojen ajalla hakien tietoa, muodostaen näkemystä ja etsien ratkaisua tehtäväksi annettuun ongelmaan. ”Yhteiskunta pienoiskoossa” kokoonpanossa keskustelu käydään myös niiden kansalaisryhmien kesken, jotka eivät tavallisesti keskustele keskenään. Irlannissa kokeiltiin kansalaiskokoonpanoa ratkaisemaan kysymystä abortin sallimisesta – kysymys oli liian vaikea tai ehkä herkkä poliitikkojen ratkaistavaksi. E-demokratiaa on esitetty keinoksi osallistaa kansalaisia keskusteluun tai helpottaa kansalaiskokoonpano työskentelyn toteuttamista, kun yhteiskokoontumisia ja e-demokratiaa käytetään rinnakkain. E-demokratian vaarana on mm. näkemysten polarisoituminen keskustelussa sekä sabotointi syöttämällä tarkoituksellisesti väärää tietoa keskusteluun. (Graham Smith / Anna Tyllström).

Suomalaisessa keskustelussa demokratian ”peruskorjausehdotuksena” tuodaan kansalaisten välittömämmän osallistumisen lisäksi siirtymistä yhteiskunnallisten kysymysten toimivaltapohjaisesta käsittelystä sektorirajat ylittävään yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden ratkaisemiseen, esimerkkinä syrjäytyminen. Tällaisessa päätöksenteossa keskeistä olisi valvonnan sijaan tavoitteiden asettaminen ja vaikuttavuuden kriteereistä sopiminen sekä tulosten arviointi. (Liisa Hyssälä, Jouni Backman)

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä tarkastellaan periaatetta, jonka mukaan asioista tulisi olla päättämässä ne, joita se lähinnä koskee. Useimmiten em. subsidiariteettiperiaate on toteutettu alueellisena läheisyytenä. Toteutuisiko demokratia paremmin aiheenmukaista läheisyyttä soveltamalla. Tässä päättäjät valitaan demokraattisesti eri aihealueita käsitteleviin päätöksentekoelimiin. Näiden orgaaneiden toiminta-alueena olisi koko maa. Kansalaisten osallistaminen onkin jo luonnostaan askeleita aiheenmukaisen läheisyyden toteuttamiseen.  Päätöksenteon pohjana olevan tiedon määrää ja laatua voidaan tässä parantaa joukkoistamalla tiedon keruuta ja vaihtoehtojen simulointia.

Nähtävissä on, että toimintatavat ”yhteisten asioiden päättämiseksi yhdessä” tulee muotoilla 2000-luvulla uudelleen. Demokratian tulevaisuuden näkökulmasta viimeaikojen poliittinen ”liikehdintä” on vasta alkua. Toimet ja vaatimukset laajemmasta osallistumismahdollisuudesta kertovat positiivista viestiä siitä, että kansalaiset kiinnittyvät heille tärkeisiin asioihin ja uskovat, että tulevaisuuteen voidaan yhdessä vaikuttaa tai parhaimmillaan yhdessä voidaan tehdä tulevaisuutta. Työ polarisaatiota ja ulkopuolisuutta vastaan on demokratian edistämistehtävän toinen tärkeä puoli. Demokratiahan edellyttää, että mukana on mahdollisimman moni.

Matkaillen tulevaisuuteen

Kirjoittaja: Matkailukoordinaattori Leena Pajala, Keski-Suomen liitto

Matkailusta on tullut yksi maailman suurimmista ja nopeimmin kasvavista talouden aloista. Puhutaankin jo matkailuteollisuudesta.  Matkailukohteet ympäri maailmaa ovat kehittäneet ja investoineet matkailuun, ja matkailijavirroista kilpaillaan yhä enemmän. Matkailu on ollut useilla alueilla keskeinen tekijä alueen sosiaalis-taloudellisen kehityksen ajurina. Matkailun myötä on syntynyt uusia yrityksiä, työpaikkoja, vientituloja ja myös alueen infrastruktuuri on kehittynyt. Viimeisten kuudenkymmenen vuoden aikana matkailu on laajentunut ja monipuolistunut, ja se tullee kehittymään edelleen uuden tekniikan ja uusien innovaatioiden myötä. Matkailu on tuonut mukanaan paljon hyvää, mutta sen myötä on syntynyt myös ongelmia.

Kansainvälinen matkailu muodostaa 7 % maailman tavaroiden ja palvelujen viennin arvosta. Kansainväliset matkailutulot vuonna 2016 olivat 1,1 mrd euroa. Maailman vientikaupasta matkailu sijoittuu kolmanneksi kemikaalien ja polttoaineiden jälkeen, ennen autoteollisuuden tuotteita ja elintarvikkeita.

Euroopan markkinaosuus koko maailman matkailijavirroista on lähes 50 %. Vuonna 2016 Eurooppa vastaanotti 616 milj. kansainvälistä matkailijaa. Kasvu oli suurinta Pohjois-Euroopassa (+ 5 milj., 6 %). Islannissa lisäystä oli jopa 39 %, Suomessakin 6 %. UNWTOn ennusteen mukaan koko maailmassa kansainvälisen matkailun arvioidaan kasvavan vuosittain keskimäärin 3,3 % vuoteen 2030 mennessä.

Matkailun merkitys Suomen kansantaloudelle on matkailutilinpidon mukaan noin 2,5 % BKT:stä. Verrattuna muihin toimialoihin matkailun osuus on suurempi kuin mm. kaivostoiminnan ja louhinnan, elintarvike- ja juomateollisuuden sekä metsäteollisuuden. Keski-Suomen BKT:sta matkailun osuus on 2,4 %. Vuonna 2015 Keski-Suomessa vieraili 4,3 milj. matkailijaa. Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä oli noin 140 000. Matkailijat käyttivät Keski-Suomessa yhteensä noin 357 milj. euroa.

Matkailun liikakasvu

Matkailun hurja kasvu – liikakasvu (over tourism) –  näkyy jo Euroopassa suosittujen kohteiden yhä pahempina tungoksina, jonoina, laadun heikkenemisenä sekä ympäristön kulumisena ja likaantumisena. Haitat kohdistuvat usein paikallisille asukkaille. Esimerkiksi asuntojen ottaminen matkailukäyttöön (Airbnb) Barcelonan vanhan kaupungin alueella on tyhjentämässä alueen paikallisista asukkaista. Samalla hävitetään alkuperäistä tunnelmaa ja paikalliskulttuuria, jotka ovat juuri niitä asioita, joita matkailijat lomallaan hakevat.

Matkailun liikakasvua tietyissa kohteissa maailmalla on yritetty suitsia ottamalla käyttöön matkailijavero tai mobiilipalvelu (app), josta voi seurata kohteen asiakasmäärää ja ruuhkia. Matkailijavirtojen hallinnalla asiakkaat pitäisi saada tulemaan kohteisiin tasaisemmin ympäri vuoden tai tarjota matkailijalle kohteeksi ns. kakkoskaupunkia. Sosiaalisesta mediasta on tullut yhä tärkeämpi kanava tuoda esille näitä vähemmän tunnettuja matkailukohteita.

No, Keski-Suomessa näitä overtourism-ongelmia ei ole vielä kohdattu. Lapin matkailukeskuksia joku jo saattaakin karttaa, jos on tullut hakemaan hiljaisuutta ja rauhaa. Keski-Suomella on kuitenkin tarjota luonnonrauhaa ja hiljaisuutta ilman tungosta.

Matkailun trendejä ja uusia asiakassegmenttejä

Matkailijoiden kulutustottumuksiin ennustetaan isoja muutoksia tulevina vuosina. Teknologian kehittyminen tuo mm. palveluissa käyttöön robotit ja muut digitaaliset apurit. Suuria muutoksia on tulossa myös luksusmatkailuun. Varakkaat matkailijat etsivät ylellisyystuotteiden sijaan ainutlaatuisia ja persoonallisia elämyksiä, jotka ovat personoituja, muille digitaalisesti jaettavia, autenttisia, ainutkertaisia ja eksklusiivisia.

Suomi ei pärjää luksusmatkailussa sen alkuperäisessä merkityksessä, mutta Suomen luksuksen lähteenä ovat luontokokemukset ja niihin yhdistetty ainutlaatuinen, spesiaali tarjonta. Yksi suomalaisia luksuselämyksiä tarjoavista yrityksistä on Rovaniemellä pääpaikkaansa pitävä Luxury Action, joka on erikoistunut arktisen alueen eksotiikan hyödyntämiseen matkailupalveluissaan.

VisitFinlandin toteuttamassa asiakastutkimuksessa Suomelle löytyi uusia matkailijasegmenttejä, joissa erityisen vahvasti nousivat luontomatkailuun suuntautuneet asiakkaat. Tärkeimmät segmentit ovat Nature Wonder Hunters, Nature Explorers and Activity Enthusiasts.

Tutkimukset ja trendit osoittavat matkailuyrityksen vastuullisen toimintatavan olevan asiakkaille yhä tärkeämpi tekijä. Yritysten tulisi entistä enemmän ottaa toiminnassaan huomioon kestävät arvot, esim. vesi- ja energiatehokkuudessa, jätehuollossa, paikallisten tuotteiden ja palveluiden käytössä, paikallisten työllistämisenä, kulttuuriperinnön vaalimisena ja paikallisen väestön huomioimisena. Osa matkailijoista etsii matkakohdetta, jonne kulkeminen aiheuttaa mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen. Tämä suosisi lähimatkailua ja julkisten kulkuneuvojen käyttämistä. Kuitenkin lentomatkustaminen on edelleen suosituin liikennemuoto lomamatkoissa.

Digitaalinen detox -lomilla unohdetaan sähköiset yhdyslaitteet, kuten älypuhelimet ja tietokoneet. Se vähentää stressiä ja antaa mahdollisuuden keskittyä sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja yhteydenpitoon luonnon kanssa muutoin niin fyysisessä maailmassa. Suomesta löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja näille asiakkaille, esimerkiksi lomamökkejä luonnon keskellä ilman tietoliikenneyhteyttä. Mutta nykytrendin mukaan ulkomaisille asiakkaille pitäisi olla tarjolla ’mökki 2.0’ eli hyvätasoinen mökki, jonne olisi saatavilla erilaisia palveluita kuten ruokapalvelut.

Lähteitä:
UNWTO Tourism Towards 2030. Long-term forecasts, World Tourism Organization

ITB World Travel Trends 2017/2018

VisitFinland: Segmentation study

Viestinnän ennakointi: myyteistä muutososaamiseen

Kirjoittajat: FT Anne Laajalahti, tuoteryhmäpäällikkö (Infor/MIF), tutkija ja kouluttaja ja
FT Vilja Laaksonen, asiakkuusjohtaja (Aava & Bang Oy) ja partneri (RALLA Oy)

Tulevaisuuden ennakointi on aina kiehtonut yksilöitä, organisaatioita ja yhteiskuntia. Kokosimme kolme myyttiä viestinnän ennakoinnista ja väitämme, että viestinnän ennakointi edellyttää aina vuorovaikutusosaamista.

Mikä muuttuu, kun ”kaikki” muuttuu?

Kaiken muutospuheen keskellä unohtuu helposti, että muutoksessa on myös paljon pysyvää. Esimerkiksi iso osa viestinnän ja vuorovaikutuksen perusperiaatteista on kestänyt jopa yllättävän hyvin aikaa. Aristoteles (384–322 eaa.) mallinsi argumentaation ja retoriikan kulmakivet jo yli 2 000 vuotta sitten. Ne toimivat edelleen. Samoin vaikkapa Shakespearen (1564–1616) näytelmiä katsellessa ei voi olla miettimättä, miten samat vuorovaikutuksen kysymykset, ihmisyyden ilot ja surut ovat meille yhä ajankohtaisia.

Vaikka iso osa viestinnän ja vuorovaikutuksen peruskysymyksistä kestää aikaa, on viestinnän kenttä – ja siten koko elinympäristömme – muuttunut viime vuosina kiihtyvällä tahdilla. Uudet teknologiat ja sosiaalinen media ovat muuttaneet kaikessa laajuudessaan tapaamme hahmottaa maailmaa ja toimia siinä. Esimerkiksi kolmisenkymmentä vuotta sitten Star Trek -sarjassa esitelty PADD (Personal Access Display Device) oli vielä puhdasta science fictionia. Nyt erilaiset kannettavat älylaitteet ja iPadit ovat meille arkipäivää, ja esimerkiksi Google Translaten kaltainen käännösteknologia mahdollistaa lähes reaaliaikaisen puhutun ja kirjoitetun vuorovaikutuksen eri kielillä. Viestinnän voima läpileikkaa uudella tavalla kulttuurin, sosioekonomisen taustan, välimatkat ja esimerkiksi kielimuurin.

Viestinnän ennakoinnin kolme myyttiä

Tulevaisuus on aina kiehtonut ihmisiä, ja sitä on pyritty ennustamaan kirjavin tavoin aina taivaankappaleiden asentojen tulkitsemisesta kristallipallojen tarkasteluun. Vaikka tulevaisuutta on mahdoton ennustaa, on ennakoinnin avulla mahdollista varautua muutokseen. Ennakointi voidaankin nähdä tulevaisuuden osaamistarpeiden tunnistamisena ja niihin varautumisena. Kokosimme alle kolme myyttiä viestinnän ennakoinnista ja pohdimme sitä, millaista osaamista se vaatii.

1. Viestinnän ennakointi ei ole vain tulevaisuuden näkemistä vaan myös sen tekemistä. Viestinnän ennakointia koskevassa puheessa on usein vallalla ajatus, että ennakointi on tulevaisuuden etukäteen tietämistä: erilaisten muutostrendien hahmottamista ja niiden vaikutusten huomioimista. Usein unohtuu, että viestinnän ennakointi on myös tulevaisuuden proaktiivista rakentamista. Globaalissa maailmassa yksittäinen viesti tai siinä lanseerattu hashtag voi tavoittaa miljoonat ympäri maailmaa. Yksittäinen toimija yksilöstä yritykseen voi hyvin kiteytetyllä ja arvoihin kytketyllä viestillä saada massat liikkeelle reaaliaikaisesti, kuten on käynyt esimerkiksi hashtagien #MeToo, #Blacklivesmatter ja #MeatlessMonday kanssa. Toisin sanoen ennakointi ei ole vain muuttumista vaan myös aktiivista toimijuutta ja ympäröivän maailman muuttamista.

2. Viestinnän ennakointi ei ole vain suunnittelua ja ajoittamista vaan myös kontekstin ymmärtämistä. Ennakointipuhe kohdistuu usein siihen, miten yksilöt, organisaatiot ja kokonaiset yhteiskunnat voivat suunnitella ja ajoittaa viestintäänsä. Yksittäisten toimenpiteiden ja kampanjoiden aikatauluttaminen jättää helposti varjoonsa sen, miksi ylipäätään viestitään ja millaisia tavoitteita viestinnän avulla halutaan saavuttaa. Viestinnän ennakointi ei olekaan vain suunnitelmallisuutta ja oikeaa ajoitusta vaan kokonaisuuden ymmärtämistä ja pysähtymistä kysymyksen miksi äärelle. Esimerkiksi Simon Sinek (2011) kannustaa aloittamaan kaiken kehittämisen peruskysymysten hahmottamisella: miksi organisaatiomme on olemassa, miksi viestimme? Näin ennakointiin käytetyt resurssit eivät jää vain irrallisiksi toimenpiteiksi ja kulueriksi vaan muuttuvat aidosti strategisia tavoitteita tukeviksi investoinneiksi.

3. Viestinnän ennakointi ei ole vain omaan toimintaan keskittymistä vaan myös sidosryhmien tarpeiden ja odotusten huomioimista. Viestinnän ennakoinnissa keskitytään usein melko suppeasti siihen, mitä tulevaisuus itseltä vaatii. Parhaimmillaan ennakointi on kuitenkin enemmän kuin vain omaan napaan tuijottamista. Se on odotustenhallintaa ja yhteisen tulevaisuuden rakentamista. Tämä edellyttää jatkuvaa vuorovaikutusta, neuvottelua ja keskustelua sidosryhmien kanssa. Käytännössä sidosryhmien osallistaminen tulisi ottaa tiiviisti mukaan niin viestinnän toteuttamiseen kuin koko toiminnan kehittämiseen. Vaikka koskaan ei voi varautua kaikkeen, tarjoaa sidosryhmien tarpeiden ja tavoitteiden kuunteleminen pienen etumatkan muuttuvassa pelikentässä.

Ennakointi on vuorovaikutusosaamista

Viestintä ja ennakointi liittyvät (ainakin) kahdella tavalla yhteen. Toisaalta voidaan puhua nimenomaan viestinnän ennakoinnista, toisaalta viestinnän ja vuorovaikutuksen roolista kaikessa tulevaisuuden ennakoinnissa. Esimerkiksi Mikko Dufva (2015) kuvaa väitöskirjassaan, miten tulevaisuutta koskeva tieto ja tulevaisuus itse asiassa rakentuvat toimijoiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Koska tulevaisuutta ei ole vielä olemassa, on (ainakin osin) kiinni toimijoiden vuorovaikutusosaamisesta, eli tiedoista ja ymmärryksestä, taidoista sekä asenteista ja motivaatiosta, millaista tulevaisuutta lähdetään yhdessä rakentamaan. Tämän vuoksi myös viestinnän ennakoinnissa tarvitaan monitahoista vuorovaikutusosaamista: proaktiivista toimijuutta, alati muuttuvan kontekstin ymmärtämistä ja sidosryhmien osallistamista. Muutoksen yhdessä rakentamisen ja muutoksessa yhdessä oppimisen lisäksi edellytetään niiden viestinnän pysyvyyksien ja ”muuttumattomuuksien” muistamista, jotka ovat yhtä lailla rakentamassa sitä, millainen tulevaisuus on.

Viestinnän ennakoinnilta voi kuitenkin helposti vetää maton jalkojen alta. Niin kvartaalitaloudessa kuin pienyrittäjien hektisessä arjessa eletään usein nopealla tempolla, jolloin tulevaisuutta tarkastellaan muutama kuukausi kerrallaan. Jos ennakointia ei aidosti arvosteta, on sillä vaarana muuttua sisällöttömäksi sanahelinäksi tulevaisuusskenaarioihin ja juhlapuheisiin. Tällöin esimerkiksi suomalaisten yritysten rooliksi jää valitettavasti vain yrittää seurata muutoksen perässä eikä rakentaa sitä itse.

 

Linkkejä ja lukuvinkkejä

Aristoteles. (2012). Retoriikka. I ja II kirja. Teokset, osa IX. Suomentanut P. Hohti & P. Myllykoski. Helsinki: Gaudeamus. >> https://www.gaudeamus.fi/aristoteles-retoriikka-teokset-ix

Dufva, M. (2015). Knowledge creation in foresight: a practice- and systems-oriented view. Aalto University publication series, Doctoral dissertations 222 / VTT SCIENCE 121. >> http://www.vtt.fi/inf/pdf/science/2015/S121.pdf

Sinek, S. (2011). Start with why: how great leaders inspire everyone to take action. London: Portfolio. >> https://www.amazon.com/Start-Why-Leaders-Inspire-Everyone/dp/159184644

Zerfass, A., Moreno, Á.,Tench, R., Verčič, D. & Verhoeven, P. (2017). European Communication Monitor 2017. How strategic communication deals with the challenges of visualisation, social bots and hypermodernity. Results of a survey in 50 Countries. Brussels: EACD/EUPRERA, Quadriga Media Berlin. >> http://www.communicationmonitor.eu

Kurkistuksia naapuriin, osa 1

Kirjoittaja: Kehittämispäällikkö Anna-Liisa Juurinen, Jämsek Oy

Tulevaisuuden ennakointi on sitä, että pitää anturit auki ulkomaailmaan ja on utelias. Keski-Suomen tulevaisuusryhmä tekee aktiivista työtä kansallisissa verkostoissa, mutta raottelee ovia myös naapurimaiden ennakointityöhön. Minä päätin kurkistella länteen ja lähestyä ruotsalaista ennakointityötä silmäilemällä, mitä naapurissa tehdään. Tavoitteenani oli tarttua aiheeseen, joka soittelee minussa kieliä uudella tavalla ja josta voi ammentaa uutta näkökulmaa keskisuomalaiseen tulevaisuustyöhön. Keskityin silmäilyssäni IFFS:n (Institute for Futures Studies) toimintaan. IFFS on itsenäinen tutkimussäätiö, joka edistää tulevaisuusteemoja tekemällä tutkimusta ja käymällä julkista keskustelua. Säätiöllä on kahdeksan tutkimusaluetta, joista minua puhutteli tällä kertaa eniten future generations.

Future generations -tutkimusalue

IFFS:n tutkimusalueella future generations tehdään pääasiassa filosofista tutkimusta, jonka tavoitteena on pohtia päätöksentekoa ja sen merkitystä tulevaisuuden sukupolvien näkökulmasta. Tämän päivän ihmiset muokkaavat tulevien sukupolvien elämää ja toimintaympäristöä tekemillään ratkaisuilla. Jos ymmärrämme ja otamme vakavasti valta-asemamme suhteessa tulevaan, meidän tulisi käydä aktiivista yhteiskunnallista keskustelua seuraavista merkityksellisistä kysymyksistä:

  • Haluammeko rakentaa hyvää yhteiskuntaa vain itsellemme vai myös tuleville sukupolville?
  • Ovatko valintamme ja päätöksemme eettisesti ja moraalisesti oikeutettuja?

Vaikka futures generations tutkimusalueella toteutettava tutkimus onkin pitkälti filosofista ja keskittyy moraalisiin kysymyksiin, sitä tehdään, jotta tuloksia voitaisiin hyödyntää päätöksenteossa liittyen esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan, paikallisen ympäristön kehittämiseen, teknologioihin, lääkkeiden kehittämiseen sekä tulevaisuuden tutkimusteemoihin.

Pengoin syvemmälle ja tutustuin teoreettisen filosofian professorin Åsa Wikforssin tutkimuksen The Future of Humans videoesittelyyn. Wikforss pohtii videolla filosofisesti, onko hyväksyttävää muokata ihmisen biologista kehoa siten, että ihmisen altruistiset halut vahvistuisivat ja tulevaisuus olisi valoisampi myös syntymättömille sukupolville. Hänen mukaansa keinoja on helppo kehittää, jos oikeutus kehon muokkaamiselle on olemassa. Wikforss kertoo mm. hiiristä, joiden aggressiivisuus on saatu vähenemään, kun niiden vanhemmuusgeeniä on peukaloitu ja toteaa että sama voitaisiin tehdä myös ihmiselle. Wikforss kuitenkin muistuttaa, että niin yksinkertaista se ei ole. Ihmiset toimivat monimutkaisessa maailmassa ja moniulotteisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Käyttäytymisemme suunta määrittyykin erilaisten halujen ja uskomusten kombinaatioista, jolloin yksittäisen geenin peukaloinnin vaikutus jää väistämättä arvailujen varaan.

Tulevaisuushorisonttia laajentamaan

Olemme tottuneet arvioimaan tulevaisuuden maailmaa väestöennusteiden, megatrendien ja havaintojemme valossa. Tulkinnassamme painottuu maailman kaoottisuus ja arvaamattomuus. Aika ajoin keskustelumme saa väriä heikoista signaaleista ja joukkoon eksyy myös ajatelmia ihmisen fyysisen kehon muokkaamisesta, biohakkeroinnista, aivojen ja tietokoneen yhdistämisestä, ihon alle asetettavista implanteista, miljardöörien hankkeista tautien voittamiseksi, jne. Laaja-alaista keskustelua tulevien sukupolvien näkökulmasta ja oikeutuksesta tehdä päätöksiä heidän puolestaan käydään kuitenkin suhteellisen vähän, erityisesti biologisen kehon muokkauksen tai transhumanismin[1] näkökulmista. Eikö aika ole vielä oikea tai asia tärkeä?

Olen aikaisemmin pohtinut aika- ja paikkakäsityksen merkitystä tulevaisuutta koskevissa päätöksissä ja todennut, että tulevaisuushorisontti, joka ulottuu omaa elämää tai elinpiiriä pidemmälle, on vaikea hahmottaa ja se vaikuttaa tehtävien päätösten laatuun. Päätöksemme ja siitä seuraava toiminta perustuvat haluihimme, uskomuksiimme ja käsitykseemme siitä sosiaalisesta järjestelmästä, jonka osana toimimme. Boschetti, Walker ja Price (2016) ovat tutkineet päätöksentekijöiden tulevaisuusorientaatiota suhteessa ekologiseen mallinnukseen ja havainneet, että tulevaisuusorientaatioon voidaan vaikuttaa esim. yksinkertaisen kyselyn keinoin, jossa johdatellaan vastaaja ajattelemaan tulevaisuutta.

Päätökset ovat arkipäiväämme, mutta samalle ne vaikuttavat ratkaisevasti tulevien sukupolvien elämään ja toimintaympäristöön. En tee aloitetta biologisesta kehonmuokkauksesta parempien päätösten aikaan saamiseksi Keski-Suomessa, mutta tulevaisuusajattelun horisontin laajentamiseen kannustan. Itse ainakin laajentaisin tulevaisuushorisonttiani ajan ja paikan suhteen tuhat kertaa mieluummin, kun antaisin peukaloida geeniperimässäni edes niin pientä asiaa, kuin vanhemmuusgeeniä.

 

Lähde: Boschetti Fabio & Walker Iain & Price Jennifer (2016): Modelling and attitudes towards the future, Ecological Modelling 322 (2016) 71-81.

[1] Transhumanistien tavoitteena on moraalisesti pohtia, tutkia ja kehittää keinoja, jotka mahdollistaisivat ihmisen muuttamisen kehittämällä ja tuomalla käyttöön tekniikoita ikääntymisen poistamiseksi ja inhimillisten, fyysisten ja psyykkisten voimavarojen vahvistamiseksi.

 

Päätöksenteko tarvitsee monipuolista keskustelua ja tiedon asiantuntijuutta

Kirjoittaja: Kulttuuripolitiikan yliopistonlehtori (ma.), YTT, Dosentti Mikko Jakonen, Jyväskylän yliopisto

Suomalainen demokratia muuttuu tulevan sote- ja maakuntauudistuksen myötä. Perinteisten kunta- ja eduskuntavaalien väliin kiilaa uusi maakuntavaali, joka järjestetään ensimmäistä kertaa lokakuussa 2018. Suomalaisten äänestyskäyttäytymisessä EU- ja kuntavaalit keräävät alhaisimman suosion (EU 41%, kuntavaalit 59%), kun taas eduskunta- ja presidentinvaalit saavat parhaimmat äänestysprosentit (eduskunta 70%, presidentti 73% ensimmäinen kierros).

Se kuinka maakuntavaalit keräävät äänestäjiä, on vielä arvoitus. Todennäköisesti ne saavat mukaan enemmän ammattipoliitikkoja kuin kuntavaalit, sillä valtaa on jaossa enemmän. Toisaalta ne voivat myös houkutella mukaan niitä uraansa edistäviä kunnallispoliitikkoja, joilla ei ole vielä ollut riittävää kannatusta eduskuntaan.

Demokratian tasoa ja laatua ei kuitenkaan mitata pelkillä äänestysprosenteilla. Demokratian keskeisiä elementtejä kuten kansalaisten aktiivisuutta, päättäjien ja kansalaisten vuoropuhelua, sekä kriittisen keskustelun kautta syntyvää laajaa yhteisymmärrystä on vaikea taivuttaa määrällisille mittareille.

Demokratian perusperiaatteet

Demokratiassa julkista päätöksentekoa edistävä avoin keskustelu ja harkinta on ikivanha kysymys. Thukydideen (455 eaa. – 395 eaa.) Peloponnesolaissodassa kuvataan asiaa seuraavasti Perikleen (494-429 eaa.) kuuluisassa puheessa:

Me ateenalaiset päätämme itse julkiset asiamme tai ainakin yritämme saada niistä oikean käsityksen ollen sitä mieltä, ettei niiden pohtiminen haittaa toimintaa, vaan tehdään virhe, jos ei niistä keskustella ennen kuin tarpeen tullen ryhdytään toimimaan. (Thukydides 1964, 30.)

Tämä noin 2400 vuotta vanha katkelma kertoo, että demokratian erottaa esimerkiksi tyrannioista, oligarkioista, monarkioista tai pelkän väkijoukon (hoi polloi) hallitsemista yhteiskunnista se, kuinka yhteisistä asioista pyritään muodostamaan oikea kuva ennen päätösten toimeenpanoa. Demokratian onnistumiseen tarvitaan siis oikeaa ja kaikkien jakamaa tietoa, mikä onnistuu vain keskustelemalla asioista avoimesti ja monipuolisesti.

Tämä demokratian peruskysymys on edelleen ajankohtainen, mutta huomattavasti monimutkaisempi kysymys kuin antiikin Ateenassa. Tietoyhteiskunnassa tietoa on saatavilla niin paljon, että erilaisten, asianmukaisesti perusteltujen, mutta keskenään ristiriitaisten faktojen huomioon ottaminen ja keskusteluttaminen voi tuntua päätöksenteon kannalta mahdottomalta tehtävältä. Kun mukaan otetaan ”totuuden jälkeiselle ajalle” tyypillinen valheellisen tai virheellisen tiedon tuotanto ja levittäminen, sekä tahallinen asiallisen keskustelun hämmentäminen erilaisin retorisin keinoin, on selvää, että ”oikean käsityksen” muodostaminen on haasteellista.

Demokratian klassinen testiasetelma liittyy nimenomaan moniäänisen keskustelun ja sitä tukevien erilaisten faktatietojen ja tietomuotojen jäsentämiseen. Epäselvässä yhteiskunnallisessa tilanteessa ääneen pääsevät yleensä karismaattiset, yksinkertaiselta totuudelta näyttäviä lausuntoja jakelevat poliitikot. Jyrkät vastakkainasettelut, sekä oletetun oikean ja kyseenalaistamattoman tiedon hallitsijan nimeäminen vaikkapa ”kansaksi” tai ”talousviisaiksi” on leimallista keskustelulle, jossa erilaisia näkökulmia ei enää jakseta tai haluta pohtia riittävästi läpi.

Avoimen ja monipuolisen keskustelun lisäksi demokratian toinen ominaispiirre on epäluottamus. Vain epäluottamus yhteiskunnan eri instituutioiden välillä takaa oikeusvaltion toteutumisen, sillä oikeusvaltiossa lakien säätämisvalta, niiden toimeenpano, sekä toimeenpantujen päätösten aiheuttamien seurausten tuomiovalta – Montesquieun (1689-1755) kuuluisa vallan kolmijaon oppi – tapahtuu eri instituutioiden toimesta. Toisin sanottuna, oikeusvaltion perusperiaatteena on tiedon monipuolinen arviointi eri näkökulmista prosessien eri vaiheissa.

Tämä väistämättä hidastaa demokratiaa, eikä demokratia olekaan nopeiden käänteiden hallintamuoto. Hitauden ja maltin vuoksi demokratian etu on kuitenkin se, että täysin hutiloituja päätöksiä ja niistä aiheutuvia negatiivisia seurauksia ei synny yhtä paljon kuin muissa malleissa. Yleensä se mikä demokratiassa päätetään, kestää, koska tuo päätös perustuu mahdollisimman oikeaan käsitykseen asioista, jotka ovat myös mahdollisimman laajasti yhteisesti hyväksyttyjä.

Demokraattista järjestelmää uudistettaessa on muistettava, että myös demokratiat ovat epäonnistuneet – vaikkakin demokratiaa pidetään usein hallintamuodoista vähiten riskialttiina. Rooman tasavalta vaihtui yksinvaltaiseksi keisarivallaksi sisällissodan, terrorin ja Julius Caesarin (100 eaa-44 eaa.) häikäilemättömän populismin seurauksena. Caesar ei luottanut monipuoliseen tietoon ja keskusteluun, vaan johti kansaa halvoilla huveilla ja Gallian sodassa raaistuneilla sotajoukoilla. Ennen kaikkea Caesar hyökkäsi Rooman senaattia ja sen pitkälle vietyä keskustelevaa ja harkitsevaa asioiden käsittelyjärjestystä kohtaan.

Tieto päätöksenteossa ei ole logistiikkakysymys

Tiedon rooli päätöksenteossa on puhuttanut viime aikoina niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Maailmalla on noussut esiin useita tapauksia, joissa valtioiden johtajat ovat kyseenalaistaneet ilmiselviä faktoja, vähätelleet tieteilijöitä ja ohittaneet täydellisesti monipuolisen julkisen keskustelun. Tiedolla voidaankin johtaa monella tavalla. Rohkea ja luotettava johtaja uskaltaa kuunnella monipuolista asiantuntijaryhmää ja käydä laajoja julkisia keskusteluja kansalaisten kanssa päätösten perustaksi. Valtaa ja pikavoittoja tavoitteleva johtaja puolestaan tilaa itselleen sopivat tutkimustulokset, kaunistelee tilastoja ja ohittaa julkisen keskustelun leimaten sen ”aikailuna” ja ”muutosvastarintana”.

Kysymys tiedolla johtamisesta tulee aina asettaa nimenomaan demokratian ja sen kehittämisen kontekstissa. Mitä tiedolla johtaminen tarkoittaa nyt esimerkiksi uudessa maakuntamallissa? On kysyttävä aidosti, minkä vuoksi kunnallisvaalit ja kunnallispolitiikka ei ole kiinnostanut ihmisiä. Onko päätöksiä tehty yhteisymmärryksessä kuntalaisten kanssa, vai onko myös kuntatason politiikan perusperiaatteet alkaneet tuntua ihmisistä vierailta? Tietävätkö ihmiset todella kuinka meitä kaikkein lähimpänä olevat demokraattiset rakenteet toimivat ja kuinka niihin voi vaikuttaa tai osallistua?

Tiedon ja päätöksenteon suhde demokratiassa ei siis ole logistiikkakysymys. Oikeaa tietoa ei voida tilata oikeaan aikaan oikeaan paikkaan kuten jälkiteollisessa tavaroiden taikamaailmassa. Tietoa voidaan vain harvoin suihkuttaa ruiskeena juuri siihen kohtaan jossa sitä eniten tarvitaan. Oikean tiedon muodostaminen on aina hankala prosessi, joka vaatii selvityksiä, pohdintoja ja konfliktejakin. Pohjimmiltaan toimiva demokratia vaatii aktiivista kansalaisuutta ja demokraattista kulttuuria, jota ei voida synnyttää hetkessä. Tarvitaan pitkäjänteistä kasvatusta ja uskallusta antaa valtaa myös niiden käsiin, jotka eivät vielä ole huippuasiantuntijoita.

Tämä ei tarkoita, etteikö nykyisten hallintajärjestelmien tietotehokkuutta tulisi parantaa. Päinvastoin, digitaalisten työkalujen avulla päätöksenteon tukena toimivaa tietoa voidaan monipuolistaa sekä muuttaa avoimemmaksi. Kansalaisten aktiivisuutta on entistä helpompi käyttää suoraan hyväksi, sillä erilaiset sovellukset mahdollistavat asianomaisten kuulemisen silloin kun se on tarpeen. Myös päätöksiin liittyvä keskustelu on aiempaa helpompaa levittää ja välittää.

Digitaalisia työkalujakin olennaisempaa on monipuolisen, keskustelevan ja yhteistyötä tekevän kulttuurin rakentaminen – myös tulevassa maakuntamallissa. Monipuolisen ja useasta erilaisesta lähteestä tulevan tiedon kokoaminen ja koordinointi on avainkysymys. Tietoyhteiskunnassa niin valtakunnan kuin maakunnan tai kunnan tasolla tarvittaisiinkin lisää eräänlaisia tiedon asiantuntijoita. Heidän työnkuvanaan tulisi yhtäältä olla erilaisten paikallisten asiantuntijainstituutioiden (yliopistot ja korkeakoulut, tutkimusinstituutiot, yritykset, julkinen sektori, media, AY-liike jne.) sisältöjen tunteminen, sekä ennen kaikkea erilaisten verkostojen ja yhteyksien luominen. Kun paikalliset asiantuntijaverkostot ovat valmiiksi kartoitettuna ja aktivoituina, on tietoa mahdollista käyttää päätöksenteossa mahdollisimman joustavasti, avoimesti ja kenties myös edullisemmin. Usein tutkittua tietoa on nimittäin tarjolla yllättävän lähellä, mutta sitä ei vain osata etsiä oikeista paikoista.

Näihin uudistuksiin tarvitaankin ennakkoluulotonta, puhtaalta pöydältä aloittavaa otetta. Siksi maakuntauudistus antaa mahdollisuuden demokraattisen ja monipuoliselle tiedolle perustuvan päätöksenteon uudenlaiselle kokeilemiselle. Demokratiassa me yhdessä nimittäin lopulta päätämme sen, mikä on oikea käsitys asioiden tilasta ja kuinka sen mukaan tulisi toimia.